Kuntta ja sen kasvillisuus
Kuntta on varpukasvillisuuden peittämää metsänpohjamattoa. Mustikka ja puolukka ovat tyypillisesti kuntan päälaijt, ja näiden marjoja pääsee poimimaan omalta kunttapihaltaan parhaassa tapauksessa jo samana kesänä, kun kuntta asennetaan. Muita varpulajeja ovat esimerkiksi variksenmarja ja kanerva. Kuntta sisältää lisäksi useita eri sammallajeja. Tilatessasi Piiraisen Kunttaa saat aina mukana alkuperätodistuksen, josta selviää mistä kuntta on nostettu.
Löydät tarkempia tietoja kuntasta artikkelista Mitä kuntta on?
Mitä kasveja kuntta sisältää?
Mustikka
Caccinium myrtillus
Heimo: Kanervakasvit
Kasvumuoto: Juurakollinen, monivuotinen varpu,10-40 cm korkea, varreltaan pysty ja runsashaarainen
Kukka: ruukkumainen, vihertävän kellertävä tai punainen, yksittäin lehtihangoissa
Lehdet: putoavat talveksi, muodoltaan suipot ja sahalaitaiset, lyhytruotoiset ja kierteiset, himmeäkiiltoiset ja puhtaan vihreät
Hedelmä: pallomainen, vahapeitteinen, tummansininen tai musta, mehukas
Kasvupaikka: Tuoreet lehtomaiset kangasmetsät ja korvet, myös kuivat kangasmetsät ja kankaat
Kukinta: Touko-kesäkuu (-heinäkuu)
Mustikka on yleisimpiä metsäkasveja ja se on levinnyt kaikkialle Suomeen. Mustikkaa esiintyy varsinkin pohjoismaissa, kuin myös muissa Euroopan maissa sekä Aasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa. Mustikka viihtyy parhaiten varjoisissa ja kosteissa paikoissa, mutta ei niinkään kuivassa ja paahteisessa ympäristössä. Kasvi on yksi pidetyimpiä ja taloudellisesti kannattavimpia marjoja.
Mustikan kaltaisilla lajeilla on vaikutus myös muiden kasvien ja eläinten näkymiseen sen vaikutusalueella. Mustikka toimii monien muiden marjojen tapaan ravinnonlähteenä muun muassa nisäkkäille ja linnuille. Mustikka talvehtii maan alla juuristossa ja se kasvattaa vanhojen versojen lisäksi uusia heti keväällä säiden lämmetessä.
Kunttapihassa mustikka muuttuu hienosti vuodenaikojen mukaan. Keväällä mustikka on hyvinkin kirkkaan vihreä. Syksyisin ennen lehtensä pudottamista se saa usein kauniin punakeltaisen värin ja on syysruskan aikaan upea näky. Mustikka kukkii keväällä ja toukokuun sää säätelee pitkälti syksyn marjasadon runsauden.
Kuntassa mustikka esiintyy tyypillisesti päälajina yhdessä puolukan kanssa.
Puolukka
Vaccinium vitis-idaea
Heimo: Kanervakasvit
Kasvumuoto: Juurakollinen, monivuotinen varpu, 5-30 cm korkea, varreltaan pysty ja niukkahaarainen
Kukka: kello-ruukkumainen, valkoinen-punertava, tiheässä latvatertussa useita nuokkuvia kukkia
Lehdet: talvehtivia, muodoltaan leveän soikeat ja huomaamattoman hammaslaitaiset sekä kiertyneet, nahkea, päältä tummanvihreä ja kiiltävä
Hedelmä: pallomainen, punainen ja kiiltävä, mehevä, makea ja hapahko
Kasvupaikka: Kuivat- ja tuoreet lehtokangasmetsät, korvet, rämeet, tienvarret, pellonpientareet, tunturit
Kukinta: Kesä-heinäkuu (-elokuu)
Puolukka on mustikan ohella yleisimpiä metsäkasveja ja se on levinnyt kaikkialle Suomeen. Euroopassa puolukkaa esiintyy myös Keski- ja Etelä-Euroopassa, jopa Italian korkeuksilla. Puolukka on yleisesti levinnyt koko pohjoiselle pallonpuoliskolle. Se viihtyy etenkin valoisissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä. Puolukka on eniten kerätty ja arvokkain luonnonmarjamme, jota poimitaan paljon myyntiin ja kotikäyttöön.
Puolukkaa syövät muun muassa karhut ja muut metsän nisäkkäät. Näitä marjoja syövät myös linnut, jotka hyvänä satovuotena saattavat siirtää etelään muuttoaan myöhäisemmäksi. Tällaisen satovuoden jälkeen seuraa väistämättä huonompi marjavuosi, koska hyvä vuosi vie varvun kasvulta voimaa. Puolukan sato on kuitenkin yleensä varma, koska se kukkii myöhemmin parempien säiden ja runsaan pölyttävän hyönteiskauden aikaan.
Puolukka on läpi vuoden tummanvihreä. Yksittäinen puolukan verso elää muutamia vuosia ja sen juuristo voi elää kymmeniäkin, mutta itse puolukkakasvi voi säilyä jopa satoja vuosia.
Kuntassa puolukkaa on yleensä esillä eniten yhdessä mustikan kera. Puolukka antaa kunttapihaan ympärivuotisen vihreyden.
Variksenmarja
Empetrum nigrum
Heimo: Kanervakasvit
Kasvumuoto: Monivuotinen varpu, 10-30 cm korkea, varreltaan pysty ja niukkahaarainen
Kukka: Hyvin pieni, aniliininpunainen, kukat lehtihangoissa
Lehdet: talvehtivia, säteittäin kiertyneet, ruodittomat, lapa neulasmainen, ontto, alapinnalla vaalea karvainen juova, laita alaspäin kiertynyt
Hedelmä: Kiiltävä musta, mehevä,
Kasvupaikka: Kangasmetsät, kalliot ja kalliosaaret, tunturikankaat, meren- ja vesistöjen rannat, karut rämeet ja hietikot
Kukinta: Huhti-kesäkuu
Variksenmarja tunnetaan myös nimellä kaarnikka. Se menestyy hyvin niukkaravinteisilla mailla kuten kallion päällä. Suomessa laji jakautuu kahteen alalajiin, joista etelänvariksenmarja on Etelä- ja Keski-Suomen karujen soiden ja kankaiden kasvi, kun taas pohjanvariksenmarja elää Pohjois-Suomen vastaavissa ympäristöissä. Variksenmarja on yleinen kasvi koko pohjoisella pallonpuoliskolla ja sitä esiintyy paljon myös kuntassa.
Pohjois-Suomen pohjanvariksenmarjan marjat ovat yleensä paremman makuisia. Variksenmarjaa syövät monenlaiset eläimet linnuista nisäkkäisiin. Linnuista erityisesti kanalinnut käyttävät variksenmarjaa ravintonaan. Nimestään huolimatta varislintu ei kuitenkaan syö variksenmarjoja. Kaamoksen aikaan marja toimii tunturipaljakan vähälumisilla alueilla kiirunan pääravintona. Variksenmarjat säilyvät lumen alla talven ylitse, jolloin ne toimivat ravintona lapin muuttolinnuille keväällä ennen hyönteisten saapumista.
Marja on ollut pohjoisen asukkaiden käytössä jo pitkän aikaa ja sitä on syöty muun muassa kalan, mädin ja poronmaidon kera sekä sitä on lisätty keittoihin. Marjoja on käytetty myös erilaisina väriaineina. Viime aikoina variksenmarjamehua on markkinoitu etelään eritoten mehu- ja viiniteollisuuden raaka-aineeksi.
Kanerva
Calluna vulgaris
Heimo: Kanervakasvit
Kasvumuoto: Monivuotinen varpu, 10-50 cm korkea, varreltaan pysty ja tiheähaarainen
Kukka: Kellomainen, vaaleansininen tai valkoinen, kukat lyhytperäisia ja kukinto tertun toispuolinen
Lehdet: talvehtivia, toisiaan vastakkain, ruodittomat. Lapa neulasmainen.
Hedelmä: Karvainen ja verhiön suojaama kota
Kasvupaikka: Valoiset ja aurinkoiset kangasmetsät, kangastunturit, hietikot, rämeet ja kalliot
Kukinta: Heinä-elokuu
Kanerva on hyvin yleinen ja arkinen kasvi Suomen luonnossa ja sitä käytetään paljon koristekasvina. Se menestyy kuivissa ja karuissa ympäristöissä eikä pidä varjoisista olosuhteista. Kanervaa ei kuitenkaan esiinny Lapin korkeimpien tuntureitten karuissa ympäristöissä. Kanervan toipuva juuristo korjaa niin pakkasen, kuivuuden ja jopa liekkien aiheuttamat vauriot. Kanerva on levinnyt lähes koko Eurooppaan ja tätä esiintyy vähäisemmissä määrin myös myös Aasian, Siperian ja Pohjois-Amerikan alueilla ja jopa Uudessa-Seelannissa saakka.
Kanerva kukkii loppukesästä ja on kukinnot ovat runsaimmillaan elokuussa. Sen voimakas mesi houkuttaa paljon pölyttäviä hyönteisiä. Kanerva ei tuota syötävää marjaa, mutta mehiläiset voivat tehdä sen medestä tummaa ja aromikasta kanervahunajaa. Sen kukista saadaan myös rauhoittavaa ja hyvän makuista teetä.
Kanerva on Kainuun maakuntakukka ja se saavuttaa yleensä 25-50 vuoden kasvuiän.
Seinäsammal
Pleurozium schreberi
Seinäsammal on Suomen yleisin sammallaji. Se kuuluu myös kuntassa toisinaan esiintyvien kerrossammalten (Hylocomiaceae), kuten metsäkerrossammal ja metsäliekosammal, kanssa samaan heimoon. Pääsääntöisesti seinäsammalta näkee kangasmetsissä ja eritoten kuivissa sekä happamissa kasvupaikoissa, mutta harvemmin lehtometsissä. Seinäsammal kasvaa lähes missä tahansa: lahopuiden rungoilla, kivien päällä, mättäillä ja monessa muussa vastaavassa ympäristössä.
Varreltaan sammal on punaruskea, josta haarautuu limittäiset, kellertävät tai vaaleanvihreät lehdet. Yleensä sammal kasvaa laajoina peitteinä ja sen yksittäinen verso voi olla 12 cm pitkä. Suomenkielisen nimensä sammal on saanut käytöstään aikoinaan hirsiseinien tiivistysaineena.
Karhunsammalet
Polytrichum
Kuntta sisältää myös muita sammallajeja, joista yleisimpinä karhunsammalet. Karhunsammalten heimoon kuuluu useita eri lajikkeita, joista yleisimpiä ovat kangaskarhunsammal sekä karvakarhunsammal.
Lajikkeita tapaa hyvin koko maassa. Nämä kasvavat kuivissa kangasmetsissä, kallioilla ja kivillä, hiekkaisilla pientareilla sekä muilla vastaavilla kuivilla kasvualustoilla. Runsaimmin kasvistoa löytyy kuivilta mäntykankailta poronjäkälien seurasta.
Sammaleet kasvavat laajoina, yhtenäisinä alustoina. Lajien varret ovat yleensä versoltaan pystyt ja ovat muutaman senttimetrin pituiset.
Kuntan kasvillisuus on hyvin monimuotoista ja kuntan kasvua on mielenkiintoista seurata vuodenajasta toiseen. Ota meihin yhteyttä täällä, jos sinäkin haluat omaan pihaasi ekologista ja luonnollisen kaunista kunttaa.
Edellinen
